Leivoin Hatšapuria – kun se on nyt muotia.

Koska yritän kynsin ja hampain pysyä ajan hermolla, päädyin leipomaan hatsapuria. Ville Haapasalon suomalaisten tietoisuuteen tuomaa georgialaista kansallisruokaa.

Siitä tuli hyvää. Mutta oli kyllä oikea epäterveellisyyden multihuipentuma! 

Vietin ensin joltisenkin ajan googlessa ja youtubessa. Ihan vaan huomatakseni, että reseptejä löytyy joka lähtöön. Tekotapoja näköjään yhtä monta kuin tekijääkin.

Päädyin resepteissä Haapasalon omaan, ajattelin sen olevan lähinnä sitä oikeaa. Tosin  yhtä oikeaa ei taida olla olemassa, koska kyse on kansallisruuasta, jonka reseptit vaihtelevat kylästä toiseen.

Ainesosaluettelo nostatti niskavillani pystyy. Ihan heti ei löydy ruokaa, johon tungetaan tyydyttynyttä rasvaa yhtä paljon kuin tähän.

Mutta syömiseen pitää suhtautua joustavasti ja tärkeämpää kuin rasvan huono laatu on se määrä, kuinka paljon sitä syö. Suomeksi sanottuna siis: jos aiot syödä hatsapuria, syö sitä harvoin ja silloinkin kohtuudella.

Hatšapuri ( Ville Haapasalon ohjeen mukaan)

Ohjeesta syntyy neljä leipää.
Taikina:
1 kg vehnäjauhoja
200 g kermaviiliä
1 dl kermaa
1 dl piimää
2 dl vettä
50 g voita
1 rkl suolaa
1 rkl sokeria
11 g kuivahiivaa
Lisäksi kananmunaa voiteluun
Juustotäyte:
600 g halloumia
400 g mozzarellaa
(tai 1 kg sulguni-juustoa, jos sitä onnistut hankkimaan)

Kuivat aineet sekaisin, joukkoon sekoitetaan märät aineet ja lopuksi sulatettu voi. En viitsinyt lähteä punnitsemaan vehnäjauhoja, vaan nopealla laskutoimituksella (1 dl vehnäjauhoja painaan 65 g), laskin reseptiin menevän 15 dl jauhoja.

Taikina oli hirveän kuivaa ja kovaa, meinasi iskeä epäusko laskutaitoihini, mutta voimalla survomalla sain siitä kiinteän klöntin. Lisäksi kaikki tuo rasvan määrä hirvitti, mutta karaisin mieleni.

Seosta vaivatessani tajusin, että olin laittanut hiivan kylmien nesteiden kanssa taikinaan. Eihän se ikinä nouse, tai sitten ei ole tarkoituskaan. Mutta eteenpäin, koska ohjeessa kerran noin oli sanottu.

Ohjeen mukaan taikinan pitää levätä liinalla peitettynä vähintään tunti tai mieluummin yön yli. Tässä seisottamisessa varmaan on se nostattamisen salaisuus.

Laitoin oman taikinani huoneen lämpöisimpään paikkaan, hellan viereen liinalla peitettynä pariksi tunniksi. Ihme ja kumma, klöntti olikin hiukan pulleampi, kun aloin leipomaan.

Juustotäytettä varten sekoitin 400 g halloumia ja 300 g Mozarellajuustoraastetta. Käsin litistelin halloumit juustoraasteen joukkoon. Täytteestä löytyi googlettelemalla myös vaikka kuinka montaa toisenlaistakin ohjetta. 

Oikeaan Hatzapuriin tulee Villen mukaan sulguni-juustoa, mutta sitä ei Suomesta ihan helpolla löydä. Tämä Mozarella-halloumi -sekoitus on kuulemma lähinnä alkuperäistä. Juustoseosta tuli niin paljon, että taas hirvitti.

Tämän jälkeen aloin sytytellä puuhellaan tulta. Sen uuniin saa helposti + 300 astetta lämpöä, mitä tähän hommaan tarvitaan. Pitsakivikin minulla on, joten niin optimaaliset paisto-olosuhteet, kuin vain kotikeittiöstä löytyy.

Jaoin taikinan neljään osaan. Palasta litistelin pallon, jonka kaulitsin n. 20 cm halkaisijaltaa olevaksi pyöreähköksi lätyksi. 

Sitten neljäsosa juustoseoksesta taikinan keskelle. Tässä kohtaa sai olla taitava, sillä juustoa oli paljon. Kokosin taikinalättyrän reunoista yhteen ja tein umpinaisen nyytin.

Käänsin palleron ylösalaisin niin, että ryttykohta jäi alapuolelle ja kaulitsin palleroa hiukan litteämmäksi. Niin, että se näytti nätiltä leivältä. Leipäsen keskelle tein sormella pienen reiän, josta juustomössö kurkisti. 

Lopuksi voitelin koko komeuden kananmunalla. Hatsapuri kuumalle pitsakivelle ja uuniin. Kypsymisaika oli aika tarkkaan 15 minuuttia, jolloin pinta muuttui nätin ruskeaksi.

Paistamisen loppuvaiheessa keskelle leipää tekemästäni reiästä alkoi tursua kuumaa juustoa kuin pienestä suihkulähteestä. Jäin pohtimaan mitä tapahtuu, jos unohtaa tehdä reiän leivän keskelle: räjähtääkö koko komeus 300 asteisen uunin seinille?

Uunista otettu kuuma hatsapuri voidellaan vielä voisulalla. Joka minun tapauksessani oli laktoositonta leivontamargariinia. Mutta se ei lopputulosta pilannut.

Terävällä sahalaitaisella veitsellä leivän sai leikattua sopiviin paloihin, sormin syötäväksi. Söimme sitä lounaalla salaatin ja savustetun lohen kanssa. 

Yksi hatsapuri riitti näillä lisukkeilla kolmelle hengelle. Mutta suomalaisella torilla myytynä tämä kai ahdetaan kerralla yhteen ihmiseen? Hatsapuri oli hyvää myös kylmänä, pieninä viipaleina.

Tällä lounaalla tuli sormet ja huulet rasvattua, mutta niin tuli verisuonetkin. Eikä nyt ollut kyse mistään hyvälaatuisesta HDL-kolesterolista.

Kyllä teen tätä taas vuoden päästä ja huolehdin, että leivinpöydän ympärillä on tuolloin riittävästi syöjiä. Terveellisemmäksi en aio tätä tuunata, korkeintaan suolan jätän taikinasta vähemmälle. Hatsapurin alkuperäinen tarkoitus on ollut pitää nälkä loitolla ja antaa syöjälleen energiaa. Eikä muutenkaan ole syytä mennä sörkkimään toisten kansallisruokia.

Tästä reseptistä katsoin ohjeen: https://www.iltalehti.fi/ruoka-artikkelit/a/10a4a5cd-c28e-424a-87f4-7f231c65171d

Tästä saat tilattua itsellesi ilmoituksen sähköpostiisi aina, kun uusi blogi ilmestyy. Se ei maksa mitään, enkä kauppaa sinulle mitään muuta.  

Kiitos, kun jaat ystävillesi: