Vuosi Emäntäkoulussa - mitä hyötyä?

Vietin 80 -luvulla vuoden Karkun Emäntäkoulun talouslinjalla. Ajattelin ylioppilaskirjoitusten jälkeen viettää löysän välivuoden, joka ei ihan niin löysäksi sitten osoittautunutkaan.

Nyt meillä oli pyöreiden vuosien kunniaksi kurssitapaaminen. Otettiin oikein yhteiskuvakin. Siitä tosin on vaikea tunnistaa itseään. Eivätkä muutkaan ihan entisellään olleet pysyneet.

Tulin siihen tulokseen, että ihmisen tunnistaa vuosikymmentenkin jälkeen parhaiten äänestä. Muita tunnistamista helpottavia piirteitä oli mm. liikkumistyylissä ja tarkkaan katsoessa joillakin myös kasvonpiirteistä voi löytää jotain tuttua.

Illan aikana osoittautui, että olemme sisältä niitä samoja kuin ennenkin, vaikka vuosikymmenet ovat kasvattaneet tissejä, leventäneet takapuolia, kuluttaneet polvia ja harmaannuttaneet hiuksia. Tosin hiuksista on vähän paha sanoa, sillä nyt oli harmaan lisäksi kuvioon tullut kaikkia muitakin värejä - 80-luvun emäntäkoululaisista tuskin kukaan tiesi tukkaväreistä vielä mitään.

Vuosi Emäntäkoulussa - mitä hyötyä?

Joistakin emäntäkoulun opeista oli osalle meistä ollut hyötyä. Toki suurin osa silloin huolella harjoitelluista taidosta on jo pidempään ollut aivan tarpeetonta.

Ehdottomasti turhinta ja tarpeetonta on kuulema ollut saamme karjahoidon ja maatalouden opetus. Sen verran vanhanaikaista jo tuolloin, että kaiken oli saanut opetella elämässä. Mutta elämähän onkin oikein hyvä opettaja.

Emäntäkoulun navetassa oli muutama kiltti kanttura, joiden utareet roikkuivat lattiaan saakka. Kiiltävä karva niillä oli, koska jos ei ollut mitään muuta tekemistä, piti harjata lehmiä. Onneksi talouslinjalaisilla oli vain pari navettavuoroa.

Koulun piha oli istutettu täyteen kaiken maailman puskia ja pensaita, joiden nimet piti opetella ulkoa. Kokeessa ei saanut olla montaa väärin. Jos oli, joutui uusimaan kokeen, kunnes sai kympin. Kasvihuoneessa oli vastaavasti muutama sata purkkikukkaa, joiden nimet nekin piti opetella ulkoa. Kohtuullisen tarpeetonta tietoa ollut ainakin minun elämässäni.

Mutta kasvihuoneet siellä oli isot ja niistä tuli valtavat määrät valtavan komeita tomaatteja ja kurkkua. Luomua jo tuolloin, kun siitä ei vielä mitään ymmärretty. Opin kasvihuoneilla tunnistamaan petopunkin - tai sen asumukseksi tarkoitetun rasian.

Tarpeetonta oppia oli myös tärkätä pitsiliinoja ja taputella ne pesuhuoneen betoniseinään kuivumaan. Pitäisi oikein kokeilla, pysyvätkö ne kaakelissa. Jostain voisin löytää jokusen virkatun liinan, mutta tärkkäämisestä en muista enää mitään.

Tarpeettomien taitojen osastolle joutaa myös kerman kuoriminen maidon pinnasta. Kaikki eivät tuota taitoa oppineet lainkaan, joten koulun kermakannussa saattoi olla mitä tahansa kevytmaitoa. Joka ei vatkaantunut sitten millään. Mutta oppi tuli siihenkin: kun lisää tilkan etikkaa joukkoon, huonompikin kerma vatkaantuu.

Paitsi että kermakakun kuorrutteeseen ei olisi saanut lisätä etikkaa, olisi pitänyt olla sitruunamehua. Huomasin tuon kyllä sitten itsekin, ei olisi tarvinnut opettajan korottaa ääntään.

Opin myös, että alumiinikattilan saa kirkkaaksi, kun keittää siinä puolukkapuuroa. Alumiinikattiloita ei isommin enää ole, se alumiini on puolestaan varastoitunut meikäläisten elimistöön. Vaikutuksia saa vaan odotella.

Samaten tarpeeton konsti on ollut homeen poisto mehupullosta. Yleislinjan tytöt olivat sössineet mehun pullotuksen syksyllä, olivat vissiin pudottaneet pannulapun mehukattilaan. Homehtuihan se semmoinen mehu sitten.

Mutta ei hätää. Talouslinjan porukat tyhjensi kellarillisen pulloja, kalasti homenapit mehun päältä sekä keitti ja pullotti mehut uudelleen. Ei muuten pidä paikkaansa, että hometta syömällä  laulunääni paranee.

Petauskilpailusta minulle oli sentään (henkistä) hyötyä myöhemmin sairaanhoitajakoulussa. Kodinhoitotunnilla nimittäin testattiin petaustaitoja: Vanhat petivaatteet piti repiä pois. Patja kääntää tietyllä tavalla sekä laittaa uudet lakanat. Aika katsottiin kellosta. Täytyy myöntää, että nykyään en käännä patjaa enkä katso aikaa kellosta.

Käsitöitä tehtiin myös, se oli kivaa. Kutomani vauvan nuttu ei sopinut kireiden hihojen vuoksi edes nukelle. Kangaspuilla kudotut astiapyyhkeet ovat edelleen käytössä, samoin villainen peite.

Pesin tällä viikolla meidän ikkunat, juuri ennen talven tuloa. Käytin apuna Kärcheriä ja mikrokuituliinaa. Kuvassa olevat kurssikaverit hyödyntävät emalivatia ja sanomalehteä sekä keikkuvat korkeuksissa henkensä kaupalla.

Ikkunanpesijät selvisivät tästäkin urakasta hengissä ja antoivat luvan julkaista kuvansa.

Asuntolaelämää

Asuimme asuntolassa ja kuri oli kova. Ainakin se tuntuu kovalta näin jälkeen päin ajatellen, tuolloin sitä ei ihmetellyt yhtään. 

Kotitalouden opettajalla oli iso musta koira, joka piti tontin puhtaana toisesta sukupuolesta. Kodinhoidon opettajalla oli puolestaan taskulamppu, jonka valossa hän tarkisti, että joka sängyssä nukkui joku.

Opettajien pelko oli ilmeisesti siihen suuntaan, että joku tytöistä olisi ollut yöjuoksulla. Jos asuntolasta olisi löytynyt mies, olisi koko koulu vissiin suljettu.

Osaran maatalousoppilaitoksen kanssa oli jonkunlaista sutinaa, pidettiin pariin kertaa yhteiset juhlatkin. Ihmettelen kyllä, että näitä juhlia saatiin pitää, sillä poikien vierailusta seurasi opettajien taholta lähinnä paheksuntaa.

Poikien vierailun aikaan yksi opettajista oli nähnyt Osaran poikien polttavan tupakkaa nurkan takana -se oli huono juttu se, mutta kävi kuitenkin opiksi turmiollisesta käytöksestä.

Meillä vierailevat pojat olivat myös syöneet keittiön kaapista seuraavan päivän paremmille vieraille tarkoitetun kakun. Näin jälkeenpäin kyllä sopii ihmetellä, miten kakku oli edes löytynyt. Tarkennuksena täytyy mainita, että itse en oppaana ollut.

Ilmeisesti emäntä- ja maamieskoululaisten yhteen saattaminen nähtiin tuolloin jonkinlaisena yhteiskunnallisena tekona. Joka ei tuottanut kummoistakaan tulosta. Ei parinmuodostuksen eikä maanviljelystilojen säilymisen kannalta.

Iltaisin pääsi kylille, jos pyysi luvan. Sinne kylälle eli Vammalan kaupunkiin oli vaan niin pitkä matka, että ei siellä juurikaan käyty. Tuollaisella reissulla pääsin kuitenkin elämäni ensimmäistä kertaa junan kyytiin. Ihan kävi elämyksestä. Paluumatkalla Porin ja Tampereen välinen juna pysähtyi pyynnöstämme emäntäkoulun kohdalla, vaikka pysäkkiä ei ollutkaan.

Opettajat eivät tästä junamatkailusta tainneet oikein tykätä. Radan viereiseltä juurikasmaalta kun ei olisi saanut edes heiluttaa veturinkuljettajalle. Ei, vaikka veturi vislasi ja sieltä heilutettiin ensin meille.

Kokonaisuus kuitenkin plussan puolella

Jos jotain on emäntäkouluajoilta jäänyt mieleen, niin se, että tekemällä itse ruokaa pääsee halvemmalla. Ja tietysti sitä ruokaa oppi tekemään - pieniä ja suuria annoksia.

Nykypäivänä olen huomannut, että myös ruuan terveellisyyteen voi itse kokkaamalla vaikuttaa. Tuosta terveellisyydestä ei koulussa isommin puhuttu, ruokakin tehtiin siitä maidon päältä kuoritusta kermasta ja ehdasta voista.

Koulussa opetettiin myös, että siivota pitää, jos ei halua hukkua paskaan. Lakanat pitää vaihtaa aika ajoi ja ikkunat pestään keväällä ja syksyllä.

Hyvä koulu se emäntäkoulu oli. Siihen tulokseen tultiin yksissä tuumin kurssitapaamisessakin. Siellä oppi tarttumaan hommiin, oppi arjen tärkeitä taitoja ja ehkä vähän elämänasennettakin.

Oikeastaan nykynuorison pitäisi suorittaa joko sotaväki tai emäntäkoulu - ehkä saataisiin sillä joku järjestys tähänkin maailmaan?

Emäntäkoulupohjalta blogeistani löytyy myös reseptejä. Löydät ne täältä: Reseptit

painikkeesta voit tilata itsellesi viestin uuden blogitekstin julkaisemisesta

Kiitos, jos jaat jutun ystävillesikin: