Gruusialainen kaalilaatikko
Päätin ilahduttaa miestäni gruusialaisella kaalilaatikolla. Gooletin hiukan ja valitsin ensimmäisen osuman, joka sattui olemaan K-ruoka -resepti. Panostin tähän oikein niin paljon, että tein kauppareissun etukäteen. Ettei aina tarvitsisi soveltaa raaka-aineiden kanssa.
1½ kg valkokaalia
n. 2 dl vettä
1 iso sipuli
4 valkosipulinkynttä
400 g jauhelihaa
1½ dl maustekurkkuviipaleita paloiteltuna
1 prk (150g) ranskankermaa
1 tuubi (140 g) tomaattisosetta
2 tl mix yrttiseosta
1½ tl suolaa
1½ tl paprikajauhetta
½ tl mustapippuria
Pinnalle emmental- mozzarellajuustorastetta
Ensin paloitelin kaalin. Reseptissä oli valkokaali, mutta olin kyllä ostanut keräkaalin. Niin näyttää samalta, että ovat vissiin sama asia. Kaali kattilaan ja vettä pohjalle. Laitoin huomattavasti enemmän vettä kuin mitä ohjeessa neuvottiin.
Paistoin jauhelihan. Valkosipulin jätin pois, koska vähemmänkin määrän kuin 4 kynttä huomaa kummasti maskin alla. Tavallista sipulia laitoin vastaavasti tuplasti. Maustekurkut joukkoon, kuten ohjeessa käsketään.
Tomaattisosetta en muista koskaan nähneeni tuubissa. Enkä löytänyt sitä kaupastakaan. Tomaatti kuin tomaatti, laitoin tilalle ostamaani tomaattimurskaa. Sitä oli tuplasti enemmän kun ohjeessa, mutta ajattelin, että kyllä Gruusiassa tomaatteja piisaa. Riisiä siellä ei taida kasvaa, koska ohjeessa ei ole mainintaa sen keittämisestä - mielestäni sekin kuuluu kaalilaatikkoon? Olin kuitenkin uskollinen ohjeelle ja jätin pois riisit ja ohrakryynit.
Sen jälkeen kaalit ja jauheliha sekaisin, joukoon ranskankerma. Mausteiden kohdalla jouduin hiukan soveltaman, koska yrttiseos oli yllättäen päässyt loppumaan. Laitoin mitä löytyi: rakuunaa, basilikaa, kuminaa ja suolaa tietysti.
Laatikko oli uunissa kolme varttia, ohjeen mukaan vähempi olisi riittänyt, mutta enempi parempi näissä uuniruuissa.
Tuli tosi hyvää.
Mutta ei mene jatkoon. Kun Gruusialainen kaalilaatikko
kulkee suomalaisen miehen läpi, se ei ole mikään ekoteko. Varsinkin kun oli
pakkasta -20 astetta ja tuulettaakaan ei voinut kuin hetken kerrallaan.