Juhannustaikoja aikuiselle naiselle - tee nämä seitsemän+1 taikaa, niin juhannusrauha on taattu.

20.06.2022

20.6.2022 blogitekstiin on lisätty yksi taika. Alkuperäinen juttu on julkaistu 24.6.2021. 

Päätin tänä vuonna panostaa juhannustaikoihin, ovat nimittäin jääneet aiemmin tekemättä. Mitä nyt kukkasia joskus olen kerännyt, mutta niitäkään en ole tuonut tyynyn alle likaamaan petivaatteita.

Kansanperinteeseen tutustuessani tuli ongelma eteen: juhannustaiat on tarkoitettu paremmin nuorille, naimattomille naisille, jotka kaipaavat sulhoa elämäänsä. Lisäksi nuorten naisten taiat ovat sitä sorttia, että tarvitaan kohtuullisen hyvä kroppa, tai noituminen kääntyy päälaelleen ja viimeinenkin miehenpuoli katoaa horisonttiin.

Ei viitsi edes kuvitella seurauksia, jos meikäläinen lähtisi nakusillaan kieriskelemään naapurin ruispeltoon: joutuisin maksamaan satokorvauksia tallatusta viljasta ja tarttuisi vielä punkki persiiseen. Ja borrelioosi, jos huonosti kävisi. Isäntä laittaisi silmät kiinni ja soittaisi valkotakkiset (tosin niillä on nykyään punakeltainen liivi ja reisitaskuhousut).

Nuorten naisten sulhokotkotukset ei siis sovi minulle, mutta taikavoimia kannattaa aina kerryttää. Varsinkin hyvälle tuurille olisi käyttöä. Voisi vaikka täyttää lottokupongin oikeilla numeroilla tai neuvotella työsopimuksensa puolipäivähommiksi kokopäiväpalkalla.

Kustaa Vilkunan kirjasta opin, että taikavoimiin tarvitaan sananjalan kukka tai paremminkin siemen. Harrastusta haittaa nyt vaan pahasti se, että kyseinen kasvi on itiökasvi eikä kuki ollenkaan. Paitsi sylkee itiöitä, joista ei varmaan ole tässä yhteydessä kyse. Sitä paitsi katolinen kirkko on yleisessä kirkolliskokouksessa v. 1612 kieltänyt sananjalan siementen keruun juhannusyönä.

Virvatulen näkeminen tietäisi rikastumista. Juhannusyönä kun haltiat polttavat raha-aarteistaan homeita ja ruostetta, hommasta syntyy sininen liekki eli virvatuli. Tämän tulen alta pitäisi löytyä aarre. Luonnontiede selittää soilla esiintyvät siniset tai vihreät valoilmiöt metaanikaasun purkauksina. Ihan aukoton tämä selitys ei ole, sillä metaani palaa keltaisella liekillä, ei sinisellä tai vihreällä.

Ympäristötietoisethan tietävät, että metaania tulee runsaasti lehmistä. Kannattaisi siis lähteä juhannusyönä lehmän kanssa suolle piereskelemään. Liian vaivalloista. Enkä omista lehmää.

Kun ei siis vanhoista löydy sopivaa taikaa, niin päätin tehdä omat. Ja varmasti tehokkaammat kuin nuo entisaikaiset. Lisäksi kohtuuhelposti toteutettavat, sillä turha vaivannäkö ei ole nykypäivää. Näillä seitsemällä juhannustaialla saat juhannusyön kulumaan rattoisasti. Eikä pyöri miehet riesana nurkissa.

Tee nämä seitsemän+1 taikaa, niin juhannusrauha on taattu

  1. Kun juhannusyönä kurkistaa alastomana kaivoon, voi nähdä roikkuvat tissit. Varo tiputtamasta silmälasejasi kaivoon.
  2. Kun juhannusyönä kieriskelee kasteisella nurmella, kuolee kopallinen espanjansiruetanoita.
  3. Kun juhannusvihtaan sitoo suopursun oksan, saa ilmaiset pöhnät. (Jos kokeilet tätä, niin sitten täysin omalla vastuulla, sillä minulla ei ole tietoa tarkemmasta annostelusta)
  4. Etsi kätköistäsi papiljotit ja rullaa päähäsi. Laita silmänympärysvoide naamalle ja napita yöpaitasi kaulaan saakka kiinni. Mene riippumattoon nukkumaan. Siellä suunnalla, mistä kuuluu askeleiden ääniä, juoksee viimeinenkin mies karkuun.
  5. Ota saunapuhtaana kännykkä käteesi ja kirjaudu Tinderiin. Samalla hetkellä, kun sananjalka kukkii, vilahtaa siellä tulevan exäsi kuva.
  6. Hakeudu järven tai joen rantaan. Istu veden rajaan kivelle. Ilkosillasi tietysti, koska on juhannus. Satavarmasti ei tule sulho, mutta pissatulehdus tulee.
  7. Sido päähäsi päivänkakkaroista seppele, laita joukkoon heitiviä timotein tähkiä. Parin tunnin päästä silmäsi ovat kuin närpiöläiset tomaatit, nenä vuotaa ja joudut koronatestiin.
  8. Viime juhannuksena löysin kaiken edellä olevan kieriskelyn jälkeen persposkestani punkin. Viimeinen ja tärkein taika on siksi mennä lopuksi suihkuun ja tehdä huolellinen punkkisyyni. Eikä kannata kerätä tyynyn alle minkään sortin kukkia tai horsmia. Se on vanhanaikaista.

Loppuun vielä ennustus: Jos juhannusyönä loppuu kännykästä akku, vielä saman vuoden puolella joudut hankkimaan uuden luurin.

Näillä eväillä tämä juhannus. Aikuisille toivotetaan kaunista ilmaa, hyvää ruokaa ja sopivan rauhallista menoa. Niillä ja näillä muutamalla juhannustaialla meinaan itsekin pärjätä 😊.

Jos luulisit, että joku ystävistäsi hyötyy näistä taioista, jaa juttu hänellekin: