Kaalisalaatti uudesta kaalista. Kolme kokeilemisen arvoista reseptiä.

02.07.2022

alkuperäinen julkaisu 22.7.2021. Heinäkuussa 2022 päivitetty kuvia ja lisätty muutama linkki.

Meillä on reilun viikon ajan tarjoiltu kaalisalaattia. Ostin nimittäin kohtuukokoisen varhaiskaalin, josta olen tehnyt viipaleita, suikaleita ja paloja. Ajatuksissa oli alun perin kaalilaatikko, mutta isännän töihin on kielletty viemästä sitä evääksi. Jostain syystä.

Ensimmäisen salaattiversion viipaloin veitsellä, mutta yleiskone on kyllä ehdottomasti parempi vaihtoehto. Vain koneella saa riittävän pieniä suikaleita ja isot kaalinpalat salaatissa pilaa koko ruuan. Haittapuolena koneen käytössä on suuremmat tiskaushommat ja tukkeutunut viemäri, joista en sitten taas niin kauheasti välittäisi.

Laitoin tähän käytössä nyt olleet kolme erilaista reseptiä. Jokainen näistä salaateista on heti syötävissä, mutta paranevat kun muhivat jääkaapissa muutaman tunnin tai seuraavaan päivään. Tuo Maatalousnaisten resepti on erityisesti tällainen muhimisesta tykkäävä.

Reseptit ovat tietysti ihan terveellisiä. Kakkosversiossa on tosin turkkilaista jugurttia ja majoneesia. Siis tyydyttynyttä rasvaa ja kaloreita. Kaikki on kuitenkin suhteellista ja määrät niin pieniä, että niistä ei kokonaisuus kärsi. 

Epäterveellisyys tulee sitten siitä, miten paljon muussa ruuanlaitossa käytät majoneesia ja rasvaista jugurttia. Kuinka isoja purnukoita ja kuinka usein niitä jääkaappiisi ostat? Sitä tietysti sopii miettiä.

Ensimmäinen resepti on peräisin maatalousnaisten joltakin kurssilta muutaman vuoden takaa. Toinen resepti on peräisin ystävältä ja kolmannen olen löytynyt netin syövereistä, Kulinaarin kotisivuilta (linkki lopussa)

Kaalisalaatti uudesta kaalista. Kolme kokeilemisen arvoista reseptiä

1. Maatalousnaisten kaalisalaatti

  • - 2 porkkanaa
  • - 1/4 valkokaali
  • - (1 valkosipulinkynsi)
  • - 1 dl vettä
  • -½ dl etikkaa
  • - ½ dl sokeria
  • - suolaa
  • - vastarouhittua mustapippuria
  • - 1 laakerinlehti
  • - ¾ dl rypsiöljyä
  • - (tilliä)

Raasta porkkanat ja kaali ohuiksi suikaleiksi. Laita kattilaan vesi, etikka, hienonnettu valkosipuli, sokeri ja mausteet. Kiehauta seos ja kaada se öljyn kanssa kaali-porkkanaraasteen joukkoon. Lisää tilli ja sekoita hyvin. Laita salaatti tiiviiseen kannelliseen astiaan ja laita jääkaappiin tekeytymään vähintään pariksi tunniksi. Tämä salaatti säilyy hyvin semmoiset kolme päivää. Jos ei tule syödyksi sitä ennen.

2. Ystävältä saatu resepti

- kaalia ison nyrkin kokoinen pala suikaleina
- pari porkkanaa pieninä suikaleina
- 1 prk ananasmurskaa (omassa liemessä)
Kastike:
1 rkl turkkilaista jogurttia tai ranskankermaa
1 rkl majoneesia
vähän sinappia

Ananasliemellä voi säädellä kastikkeen juoksevuutta, loput liemen voit juoda pois pahenemasta.
Tämäkin salaatti tykkää seistä jääkaapissa pari tuntia ennen tarjoilua.

3. Raikas kaali-paprikasalaatti

- pieni varhaiskaali
- 1-2 kpl suippopaprikaa
- 1-2 kpl kevätsipulia
Kastike:
-yrttisuolaa
-maustepippuria myllystä
1-2 rkl valkoviinietikkaa tai sitruunamehua
1-2 rkl hienonnettuja tuoreita yrttejä
chilimaustetta

Raasta kaali koneella ja leikkaa suippopaprika ja sipulit pieniksi suikaleiksi. Tähän tein kastikkeen ohjeen vastaisesti omenaviinietikasta, kun ei muuta sattunut olemaan ja hyvää tuli siitäkin.

Kaalisalaatit ovat tosi hyviä ja kaali on myös terveellistä. Sopii hyvin vaikka uusien perunoiden ja kaiken grilliruuan kylkeen. Näitä ei tosin kannattaisi syödä kahta viikkoa yhteen putkeen, sillä meidän talon kohdalla on nyt otsonikerroksessa kattilan kokoinen reikä.

Lehtisalaatistakin saa hyvää. Sellainen resepti löytyy täältä: Puoli kiloa kasviksia päivässä - Salaattireseptit hukassa eikä yhtään mielikuvitusta

Kaali-paprikasalaatin alkuperäisversio löytyy täältä: https://www.kulinaari.com/2021/06/raikas-kaali-paprikasalaatti-vaikka.html?fbclid=IwAR1tkJDp2qAuWUXzkI2ucMOByUGx3QOqprFdUH3S5QLefyK9Jb2ozuLDdWQ

Yllä olevasta painikkeesta voit tilata sähköpostiisi ilmoituksen aina kun uusi blogi julkaistaan. En lähettele muita markkinointi- tai myyntiviestejä enkä tuki niillä sähköpostiasi.

Tykkään kovasti, jos jaat postauksen kavereillesikin. Alla olevat linkit auttavat jakamisessa: