Kuusi testattua konstia jumalattomaan hikeen. Kuumat aallot.

18.03.2022

Nuorempana pakkaskelit olivat haaste. Töihin lähteissä oli matkaa varten puettava kaikista lämpimimmät alusasut päälle, sitten tuli tietenkin työpäivän aikana hiki. Paksut pitkät kalsarit piti käydä sosiaalitilassa riisumassa kesken päivän ja pukea taas kun lähtee kotiin.

Nykyisellään riittää vähempi vaatetus, eikä silti ole isommin vilu. Jos palelluttaa, villatakki niskaan ja hipulit jalkaan. Nämä voi heittää kätevästi pois, kun on taas lämmin.

Oikeastaan elämä on siis helpottunut. Mutta tilalle on tullut kuumat aallot. Sekä tietysti vähän jotain muutakin. Tässä postauksessa keskityn tuohon hikipuoleen ja kerron parhaimmiksi todetut selviämisvinkit hetkellisen helteen yllättäessä.

Kuusi testattua konstia jumalattomaan hikeen


1.  Liikunta auttaa tutkitusti ja testatusti.

Liikunta vaikuttaa hormonitoimintaan. Endorfiinihormoni eli hyvänolon hormoni on tässä kohtaa se, millä on edullinen vaikutus ruumiinlämmön säätelyyn.

Endorfiinivaikutuksen lisäksi liikunta saa aikaan tyytyväisyyttä itseään kohtaan, ihan vaan koska tuli taas kuntoiltua. Kun on tyytyväinen itsensä, on parempi mieli ja jokunen kuuma aalto lievenee sen myötä.

Liikuntaa harrastaa säännöllisesti useamman viikon ajan, ennen kuin vaikutuksen huomaa. Voi myös käydä niin, että jos pitkään säännöllisesti kuntoiltuaan lopettaa liikkumisen (niitäkin syitä välillä tulee), voi huomata kuumien aaltojen lisääntyvän.

Jos ei tykkää liikkumisesta ja hikoilukin on epämukavaa, voi piiskata itseään ajatuksella, että hien määrä on vakio. Tätä ei tiede ole todistanut, mutta ajatuksena se kyllä toimii.

Tutkimusten mukaan liikuntaa pitää harrastaa vähintään kolme kertaa viikossa niin, että tulee hiki. Hikiliikunnan ajoituksella on jonkun verran merkitystä, sillä kovan iltalenkin tai -jumpan jälkeen saattaa käydäkin niin, että seuraavana yönä sisäinen termostaatti on aivan sekaisin. 

Hikiliikunta kannattaa siis ajoittaa päivään tai viimeistään alkuiltaan, jotta elimistö ehtii rauhoittua kunnolla ennen nukkumaanmenoa


2.  Liikunta ystävän kanssa on tehokkaampaa kuin yksin hikoileminen.

Jokainen kuumista aalloista kärsinyt tietää, että harmitus, stressi, jännitys ja kaikkinainen henkinen epämukavuus saa aikaan kuuman aallon lehahduksen. Stressaantuneen alitajunta toimii myös nukkuessa.

Ystävän kanssa suoritettu maailmanparannus vähentää yleistä vitutusta ja samalla helpottaa kaikkinaista stressiä. Samalla kun muutut joustavammaksi itseäsi ja elämääsi kohtaan, sisäinen termostaattisi toimii tasaisemmin. 


3. Tehokas apu aamuyön hikeen on riittävän viileä makuuhuone.

Viileän makuuhuoneen huonelämpötila on semmoiset +17 astetta. Ei siis + 20, mikä puolison mielestä saattaa olla suorastaan kylmä. Illalla ensin villasukat jalkaan ja muutenkin lämmin yöpaita. Aamulla herätessä päällä on pelkät pikkarit. Niin se menee.

Jos ulkolämpötila on plussan puolella, kannattaa rohkeasti avata ikkuna ja sulkea lämpöpatterin termostaatti. Sen verran on syytä katsoa, että sänkyyn ei puhalla tuuli. Pakkaskelillä auttaa pelkkä tuuletus aamuyön tunteina. Ensin avaat ikkunan, sen jälkeen peiton alle nukkumaan.

Raikasta ilmaa nuuhkiessa nukahtaa hetkeksi. Sitten tietysti heräät kylmään, käyt sulkemassa ikkunan ja takaisin peiton alle. Tässä kohtaa voisi ajatella, että näin menetellen aamuyö menee pomppiessa sänkyyn ja takaisin. Niinhän siinä joka tapauksessa näin käy. Mutta se aika, kun nukut kylmässä huoneessa, nukut edes sikeästi. 


4. Vuodevaatteisiin kannattaa satsata. 

Huolehdi, että peittosi on kevyt, mutta lämmin. Sitä keveyttä tarvitaan, koska painava peite tuntuu kuumana hetkenä vieläkin tukalammalta. Peitteen lämpöominaisuus taas on tarpeen viileän huonelämpötilan vuoksi.

Jos hikoilet niin kovin, että petivaatteita pitää yöllä vaihtaa, niin vaihtolakanat ja pyyheliina sitten vaan reilusti lähelle sänkyä. Ja tietenkin peitto käden ulottuville, koska kuuman hetken jälkeen sinulla onkin sitten vilu.

Ehdottomasti kokeilemisen arvoista on ulkona nukkuminen, vaikka se vaatiikin omat järjestelynsä. Ensinnäkin tarvitaan rauhallinen ja turvallinen paikka, josta sisätiloihin pääsy käy nopeasti. Peittojen alta pissalle kömpiminen voi olla henkisesti haastavaa. 

Lisää asiaa ulkona nukkumisesta:  Oletko kokeillut ulkona nukkumista? Kun varmistat nämä 7 asiaa, yösi onnistuu.


5. Siirrä viluinen ja kuorsaava puoliso toiseen huoneeseen. Tai vaihda itse nukkumapaikkaa

Amerikoissa on keksitty tälle tempulle oikein nimikin, uniavioero. Äkkinäisempi voisi ajatella, että uniavioero on ensimmäinen askel kohti oikeaa avioeroa. 

Mutta totuus on toisenlainen: Jos parisuhteessa toinen nukkuu huonosti, siitä seuraa yleensä ongelmia. Jos toinen aiheuttaa tai pahentaa toisen unettomuutta, siitä seuraa varmasti ongelmia.

Ei siis kannata kaivaa verta nenästään valvoen ja hikoillen, jos asiaan pystyy itse jotenkin vaikuttamaan. 


6.  Kerrospukeutuminen ja luonnonkuidut.

Pukeudu päivällä kerroksittain ja suosi pehmeää puuvillaa tai silkkiä. Mitä vaan, joka hengittää ja on sileää. Kutittavat ja paksut alusvaatteet saavat tuskan hien pintaan jo pelkästä ajatuksesta.

Avokaulainen paita ja jos on kylmä niin huvi kaulaan. Huivi kuulemma peittää ihon punoitusta, mutta samalla lisää hikoilua. Voit itse valita, kumman vaikutuksen haluat.

Huivi toimii samoin kuin ohut villatakki tai hartioille kietaistava hihaton vaate. Tätä vaatetta voi sitten pukea ja riisua vuoron perään päivän aikana. Ei tule aikakaan pitkäksi näin menetellen.

Täältä löydät lisää vinkkejä: Näillä vinkeillä selviät vaihdevuosista järjissäsi

Nämä kuusi konstia jumalattomaan hikeen auttavat jokainen omalta osaltaan. Jos joku niistä on ihan mahdoton kokeiltavaksi, mieti, miten voisit kiertää ongelman: Jos esimerkiksi naapuri tupakoi parvekkeella, etkä voi avata yöllä ikkunaa, pohdi olisiko asia jollakin muulla tavalla ratkaistavissa. En välttämättä tarkoita naapurin tupakoiden kastelemista vaan esimerkiksi sänkysi vaihtamista toiseen huoneeseen - sinä itse tiedät mahdollisuudet.

Omaa oloaan kannattaa koettaa parantaa ja keinot joudut siis itse keksimään. Jos oikein ihmeellistä keksit, niin muista, että sehän ei sitten kenellekään mitään kuulu, onko sinulla nukkuessasi yöpaita vai ei. Villasukat eivät kuulu kenellekään eikä sekään, onko ikkunasi auki vai kiinni. Ei kuulu sekään, nukutko puutarhakeinussa tai parvekkeella tai keskellä pihaa makuupussissa. Kuumissa aalloissa saa aivan vapaasti ajatella vain itseään.

Muista myös, että tekemäsi järjestelyt ovat väliaikaisia. Ennemmin tai myöhemmin hikoilu alkaa vähetä ja loppuu. Tunnelin päässä on valoa. 

Saatat olla kiinnostunut myös tästä: Tiesitkö nämä kaksi asiaa vaihdevuosista?

Jos tykkäsit, jaa ystävällesikin: