Mitä evääksi töihin? Kuusi helppoa ja hyväksi koettua eväsruokavaihtoehtoa laiskalle kokkaajalle

18.06.2021

Kuljen töissä eväiden kera. Aivan ensimmäisen kosketukseni eväsruokiin sain työurani alussa Loimaan aluesairaalan kirurgisella osastolla. Ensimmäisessä työpaikassani. Muut hoitajat lähtivät ruokatunnin aikaan piapolle. Muutama viikko siinä meni ihmetellessä, kunnes tajusin heidän sekoittelevan talkkunaa taukohuoneessa. Siitä ei tullut minun eväsruokaani. 

Nyt kun kotona ei enää valmisteta ruokaa joka päivä, eväsasia tahtoo tuottaa haastetta. Yritän tietysti olla hyvä ihminen ja tehdä terveelliset eväät ja vielä edullisetkin. Tähän postaukseen olen koonnut parhaat vaihtoehdot, sillä meitä eväiden kanssa kulkijoita taitaa olla aika paljon. 

Kuusi helppoa ja hyväksi koettua eväsruokavaihtoehtoa laiskalle kokkaajalle

1. Viikonlopun jämät. Jos on sattunut keittämään isolla kattilalla, pärjää näillä ainakin tiistaihin saakka. Keskiviikkona saattaa mennä jo hiukan riskinoton puolelle. Torstaina pelataan venäläistä rulettia.

Täältä löytyy hyvä ja helppo uuniruokaresepti: Mitä evääksi töihin -tällä selviät kolme päivää

2. Valmiit salaattiateriat, joita löytyy niin S- kuin K-ryhmän ja Lidlin valikoimista. Nämä ovat meidän työpaikan suosikkeja. Sopivan kevyitä istumatyöläiselle ja kerryttää puolen kilon kasvistensyöntitavoitetta mukavasti. Jos tekee raskasta työtä, näillä yksistään ei pärjää, sillä kaloreita kaikissa on melko vähän, semmoiset 120-220, yleisemmin 150 kcal:n paikkeilla.

3. Seuraavaksi on testattu valmiita mikroruokia. Nykyajan ruuanvalmistuksen ääni syntyy näistä, kun kahvihuoneessa tökitään haarukalla reikiä ruokarasian muovikalvoon ennen lämmittämistä.

Salaattiaterioihin verrattuna näissä on usein enemmän kaloreita, ovat siis täyttävämpiä. Näistä löytyy jos vaikka mitä tex-mexiä, intialaista ja kiinalaista ym. versiota. Kahvihuoneen ilma onkin aina välillä sakeana erikoisista itämaisista maustearomeista.

Jos pyrkii vähentämään kalorimäärää, valmiit keittoruuat ovat silloin hyvä vaihtoehto. Nämä ovat täyttävyydeltään aika lailla samaa tasoa kuin salaattiateriat.

4. Maksalaatikko ja kaksi tomaattia

Parhaat tulee Saarioisilta ja Atrialta. Kahvihuonevertailua on vuosien varrella tehty eri valmistajien ja rusinoiden/rusinattomien kesken. Mikrokupua kannattaa käyttää, ettei jono kasva mikron takana, kun sinä siivoat laitteen seiniä ja kattoa. Yhdestä maksalaatikosta saa kätevästi itselle puolet ja kotiin jäävälle koiralle toinen puoli. Isännälle ostetaan ihan oma.

Jos ei maksalaatikko maistu, niin valmiita laatikkoruokia toki löytyy muitakin. Niiden tuoteselosteet kannattaa lukea, sillä kermaperunoita syömällä saa kyllä vatsansa ja persauksensa kasvamaan. Lisäksi joutuu tekemään salaattia itse, ettei päivittäinen kasvismäärä jää aivan olemattomaksi. Kaksi tomaattia hoitaa salaattiannoksen hätätapauksessa.

5. Itse tehty tuorepuuro

Tämä on hyvä ja helppo, josta saa raaka-ainevalinnalla myös kevyen vaihtoehdon. Tuorepuuron aineet voi kasata aamulla -tai miksei jo illalla- ja laittaa jääkaappiin turpoamaan. 

Pätevä perusrunko syntyy näillä:

1 dl kaurahiutaleita tai mysliä
1 dl paksua nestettä: jugurttia, rahkaa, raejuustoa, turkkilaista tai kreikkalaista jugurttia
(½-1 dl löysää nestettä: maitoa, kasvijuomaa, piimää, vettä)
1-2dl marjoja, hedelmää,
½ dl pähkinöitä, auringonkukan, kurpitsan tai muita siemeniä
rkl hunajaa tai sitten ei

6. Itse tehty salaatti on edullisin ja kotimaisin vaihtoehto. Kun tekee itse, tietää mitä syö. Ympäristö ei myöskään kuormitu turhasta muoviroskasta. Kun tekee vähän isomman annoksen perussalaattia, sitä pystyy hyvin syömään kolme päivää oletuksella ettei katkaise kylmäketjua.

Salaatin pohjaan tulee salaatinlehtiä/kiinankaalia/jäävuorisalaattia + tomaattia+ kurkkua+ paprikaa+ purjoa + mitä nyt mieleen tulee.

Salaatin perusreseptin löydät täältäPuoli kiloa kasviksia päivässä - Salaattireseptit hukassa eikä yhtään mielikuvitusta 

Joukkoon sitten vaan vaihdellen jotain alla olevasta luettelosta. Eri lisukkeilla maistuu salaatti aina vähän erilaiselta. Lisäksi voi hyödyntää mahdollisia jääkaappiin jääneitä jämiä.

  • fetaa
  • kanaa(vuolu, itse paistettu, pihvin paloja,
  • kalaa(savustettu, uunikalan jämät)
  • kananmunaa
  • tacopaloja
  • grutonkia
  • lihapullia, mitä vaan pihvinjämiä
  • Boltseja
  • nuudeleita
  • halloumia
  • katkarapuja
  • tonnikalaa
  • kinkkua
  • suolapähkinää
  • ...

Mitä jos haluat syödä kotimaista eväsruokaa?

Itse pyrin syömään kotimaista, vaikka ihan tiukkapipo sen suhteen en olekaan. Kotimaisuutta tavoitellessaan saa olla tarkkana, ettei tule höynäytetyksi, kuten minulle on käynyt useammankin kerran. Erityisesti salaattien ja mikroruokien suhteen tämä vaara pyörii kaiken aikaa. 

Ensin pitää katsoa onko pakkauksessa avainlippu tai joutsenmerkki. Se avainlippuhan ei sitten takaa raaka-aineiden kotimaisuutta. Avainlippu tarkoittaa Suomessa valmistettua tuotetta, jonka kotimaisuusaste on vähintään 50%. Raaka-aineiden suhteen ei avainlipputuotteella ole mitään vaatimuksia. Siis, JOS tuoteselosteessa on avainlippu ja siinä lukee "alkuperämaa/valmistusmaa" Suomi, on silti tarkistettava ainesosaluettelosta mistä raaka-aine on lähtöisin.

Nyttemmin katson, että tuotteessa olisi Hyvää Suomesta -merkki, jossa joutsen uiskentelee ympyrän sisässä. Tuotevalikoima kyllä supistui aika tavalla. Lisäksi suomalainen tuotemerkki ei sitten taas takaa sitä, että ruoka olisi valmistettu kotimaassa: näkyy ruoka kulkevan erityisesti Virosta tänne Suomeen aika usein.

Lämmitettävissä valmisaterioissa kotimaisuutta tuntuu löytyvän useammin kuin salaateissa, vaikka avainlippua tai joutsenmerkkiä ei aina olekaan näkyvissä.

Vinkkinä siis: jos haluat syödä kotimaista etkä kaksiteholaseillasi näe tuoteselosteita, on syytä käydä optikolla. Arvailla ei kannata.

Jos kiinnosta, tässä lisätietoa merkkiviidakkoon https://www.hyvaasuomesta.fi/suomalainen-ruoka/apua-merkkiviidakkoon 

Erityisesti salaattiaterioiden kohdalla miinusta tulee myös ympäristövaikutuksista. Sen enempää laskematta hiilijalanjälkiä, muoviroskaa niistä tulee aivan kamalasti. Maksalaatikko ja kotimainen tomaatti ovat tässä mielessä parempi valinta. Itse tehty salaatti paras.

Onneksi työporukan kanssa käydään joskus ulkona lounaalla tai tilataan pitsat kahvihuoneeseen. Nokialla töissä ollessa juhlittiin kerran vuodessa Kuuman koiran -päivää. Spesiaalit harvoin toteutettuna tekevät työpäivästä heti mukavamman.

Nokialaisten  Kuuma koira ei muuten ole hassumpi lounas, mutta suosittelen syömään harvakseltaan: https://fi.wikipedia.org/wiki/Kuuma_koira  

  

Yllä olevasta painikkeesta voit tilata sähköpostiisi ilmoituksen aina kun uusi blogi julkaistaan.    

Jos koit postauksen hyödylliseksi, niin jaa se eteenpäin alla olevasta kuvakkeesta: