Mitä evääksi töihin?

29.01.2022

Kun kulkee eväsruokien kanssa töissä alkaa mielikuvitus lajivalikoiman suhteen hiipua aika äkkiä. Toisaalta olen huomannut, että huonommallakin mielikuvituksella on tullut joka päivä syötyä. Eikä ole elimistön vararavinnollekaan tarvinnut siirtyä. Päinvastoin.

Hyvä salaatti pelastaa paljon, siksi olen taas terästäytynyt salaattieväiden suhteen. Tässä julkaisussa näytän yhden hyvän ja toimivan eväsruokavaihtoehdon. Maistuukin hyvältä.

Kun lapset olivat pieniä, päivällisruuasta saattoi jäädä seuraavan päivän eväsannos. Tai sitten ei jäänyt, jos syötiin toista päivää samaa ruokaa ja kattila yksinkertaisesti vaan tyhjeni. Tai jos uutta valmistuserää jäi sen verran sopivasti, että piti säästää se perheelle huomiseksi.

Tai sitten vaan se oli muuten semmoista, josta et niin itse välitä. Meikäläinen pystyy tekemään välillä "ei niin herkullisia" -ruokia myös.

Näistä kaikista edellä mainituista hankaluuksista johtuen salaatti on osoittautunut hyväksi eväsruuaksi. Sitä tuli ja tulee muutoinkin tehtyä päivällisruuan lisukkeeksi, joten on senkin vuoksi mistä ottaa.

Kerron tässä perusreseptini ja siihen lisukevaihtoehtoja. Sama asia löytyy " livenä" videolla julkaisun lopussa.

Mitä evääksi töihin?

Kun aikoo pärjätä koko päivän salaatilla, joutuu miettimään täyttävämpää efektiä eli proteiiniosaa joukkoon. Sillä pelkkiä lehtiä jos syö, soi pierukin kuin Paul Norrbackin Varisevat lehdet. Ainakin isännällä. Kuulemma.

Salaatin päälle löytyy jääkaapista yleensä jotain. Jos ei ole älynnyt kauppareissulla tähän varautua, voi kaataa joukkoon tonnikalapurkin. Tai keittää kananmunia. Palastella juustonmuruja. Leipää eli krutonkiakin sopii kokeilla.

Salaattipohja 2022

  • puolikas kiinankaalia
  • kolme tomaattia
  • puolikas kurkkua
  • yksi suippopaprika
  • ¼ keskikokoisesta sipulista
  • yksi ryynimakkara
  • 2 rkl suolapähkinöitä
  • kananmuna

Muita vaihtoehtoja salaattipohjaan löytyy  täältä: Puoli kiloa kasviksia päivässä - Salaattireseptit hukassa eikä yhtään mielikuvitusta

Salaattikastikkeen olen unohtanut tarkoituksella. Jos jotain haluat lisätä, valitse öljypohjaan tehtyä ja mittaa annos ruokalusikalla. Salaattikastikkeen lorauttelu johtaa helposti runsaisiin kaloreihin, vaikka se muuten terveellistä olisikin.

Kun sinulla nyt on suuri pytyllinen hyvää salaattia, sitä voi syödä myös töistä palattuaan. Kevyen työn tekijä saa siitä helposti hyvän iltaruuan. Erityisesti alkuviikosta, kun eväsruokana on ollut viikonlopun lämpimän ruuan jämät.

Koko prosessi löytyy täältä: 

Jos tykkäsit, jaa ystävällesikin: