5 keinoa pitää elämäntavat terveellisinä

11.07.2022

Terveellisistä elämäntavoista saa nykypäivänä tietoa aivan tuutin täydeltä. Virallista sekä epävirallista valistusta riittää. Googlettamalla löytyy tietoa paljon ja nopeasti, kunhan joka kertaa muistaa olla myös  lähdekriittinen.

Luultavasti elämäntapasi ovat nykyisellään melko lailla terveelliset. Päättelen sen jo siitä, että luet tätäkin blogitekstiä.

Siitä huolimatta, että tietoa ja tahtoa on, terveellisten elämäntapojen noudattaminen ei aina ole ihan helppoa. Yksistään jo senkin vuoksi, että yltäkylläiseen elämään liittyvää ruokaa on paljon saatavilla. Uusia sortimenttteja ilmestyy markkinoille aina vaan lisää ja meillä tavallisilla ihmisillä on mahdollisuudet niitä hankkia.

Samaten arkiliikuntaa helpottavia keksintöjä ja tapoja tulee koko ajan lisää. Esimerkkinä nyt vaikka ruuan kotiinkuljetuspalvelu tai skuutilla huristelu.

No - me aikuisemmat ei ehkä olla skuuttien suurkuluttajia, mutta odotetaan vaan että saadaan niihin kolmas pyörä ja satula. Antaas katsoa sen jälkeen, kuka niillä sitten ajelee.

Hyviä keksintöjä nuo yllä olevat, mutta hyötyliikunta niiden vuoksi vähenee.

Ikävuosien karttuessa itsellänikin terveellisten elämäntapojen ylläpitäminen on muuttunut haasteellisemmaksi. Juurikin tuo arkiliikunnan väheneminen, mutta myös kaupasta "ei niin tarpeellisten" -elintarvikkeiden ostaminen ovat alkaneet kostautua makkaroina vyötäröllä ja fyysisen kunnon rupsahtamisena.

Työelämäkin haastaa, siellä hommaa piisaa eikä työaika aina tahdo riittää. Jos ei yöllä valvota stressi tai tekemättömät työt, niin sitten iskee jumalaton kuuma aalto.

Vaihdevuosista voit lukea lisää täältä:

Tiesitkö nämä kaksi asiaa vaihdevuosista?

Kuusi testattua konstia jumalattomaan hikeen. Kuumat aallot.

Näillä vinkeillä selviät vaihdevuosista järjissäsi

5 keinoa pitää elämäntavat terveellisinä

Nuorempana pidin terveellistä ruokaa ja liikuntaa tärkeimpinä terveellisen elämäntavan tukipilareina. Vähitellen omannäköisen elämän ja elämänarvojen merkitys on korostunut. Näitä arvojuttuja on pitänyt pohtia erityisesti motivaation ylläpitämisen vuoksi.

Ruuhkavuosina, ja yllättävää kyllä  niiden jälkeen, terveellisiä elämäntapoja ovat haastaneet  ajanhallinta ja riittävä uni. Tai paremminkinniiden puute. 

Kun kiire helpottaa, ajanhallinta ei välttämättä korjaannut itsestään, vaikka näin voisi luulla. Taustalle tarvitaan edelleen ajatustyötä ja asioiden suunnittelua.

Elämäntapojen tärkeysjärjestys on siis heittänyt häränpyllyä. Ensin tulee omat arvot sekä riittävä lepo ja ajanhallinta. Sitten vasta aletaan pohtia syömisiä ja liikkumista.

Ihan itse keksimäni tuo tärkeysjärjestys ei kuitenkaan ole. Tutkitusta tiedosta nämä asiat lähtevät, sopivat vaan niin tavattoman hyvin käytännön elämään.

Tässä postauksessa annan 5 vinkkiä terveellisten elämäntapojen ylläpitämiseksi. Voit pohtia, miten ne omalta osaltasi ovat toteutuneet. Vaatiiko itselläsi joku kohta nykyistä enemmän panostusta?

On tärleää muistaa sekin, että terveellinen elämä sallii myös " ei niin terveellistä" käyttäytymistä. Ettei käy kuin vanhassa vitsissä, jossa lääkäri kehottaa lopettamaan kaikki paheelta kuulostavatkin touhut. Jolloin voikin saada aikaan pitkän ja tylsän elämän.

Lukemalla tämän postauksen

  • tiedät terveellisen elämän peruspilarit
  • huomaat, mihin asioihin sinun kannattaa kiinnittää huomiota
  • osaat höllätä kiristävää (elämäntapa)pipoa. Jos sinulla on siihen tarvetta.
  • osaat kiristää (elämäntapa)pipoasi. Jos taas onkin tarvetta tähän suuntaan.
  • saat linkkejä tutkittuun tietoon

Näin pidät elämätapasi terveellisinä:

  1.  Terveellinen elämän lähtökohta on omissa arvoisa.

Pohdi, mitä asioita pidät tärkeänä. Elätkö sellaista elämää kuin haluaisit? Oletko tyytyväinen terveyteesi, toimintakykyysi, sosiaalisiin suhteisiisi? Jos on jotakin muutettavaa, tee sitä varten suunnitelma ja askelmerkit.

Motivaatio terveellisiin elämäntapoihin pohjaa arvovalintoihin. Itse olen huomannut, että mitä paremmin olen oivaltanut itselleni tärkeät asiat, sitä paremmin pysyy suunnitelmissaan ja tavoitteissaan.

Repsahdusten, kiusausten ja väsymyksen hetkinä arvoihin perustuva motivaatio kantaa selvästi paremmin kuin esimerkiksi vedonlyönti kaverin kanssa tai vaatekaupan sovituskopissa tehty laiduttamispäätös.

Arvoista voit lukea lisää täältä:

Elätkö omannäköistä elämää vuonna 2022? 

Hyväksytkö kehosi sellaisena kuin se on? 

Nämä viisi asiaa on oltava kunnossa, kun muuttaa elämäntapojaan! 

Miksi laihdutus kannattaa vaihtaa painonhallintaan? 

Ikä ja muita tekosyitä lihomiselle

Näissä taas kerrotaan motivaatiosta:

Terveellinen elämä edellyttää motivaatiota. Näin lisäät omaa sisäistä motivaatiotasi. 

Miksi toisilla elämäntapamuutos onnistuu  paremmin kuin toisilla? Nämä kolme asiaa ovat onnistumisen edellytyksiä.  

Millainen on riittävän pieni tavoite

2. Terveellisten elämäntapojen taustalla on virkeä ihminen. 

Siksi uni ja nukkuminen nousevat arvoasteikolla kohtaan kaksi. Väsyneenä ei jaksa oikein yhtään mitään. 

Tosiasia kuitenkin on, että toiset nukkuvat hyvin ja toiset huonommin. Vaikka joutuisit tunnustamaan, että et ole kaikista parhaita nukkujia, on mahdollista löytää omassa elämässäsi paras mahdollinen unirytmi.

Huolehdi vähintäänkin siitä, että ehdit nukkua tarpeeksi. Suomalaisten yleisin väsymyksen aiheuttaja on liian vähäinen uniaika. Se, että kekkuloidaan illalla liian myöhään ylhäällä eikä yksinkertaisesti ehditä nukkua tarpeeksi.

Pielessä oleva nukkuminen vaatii korjaantuakseen motivaatiota ja vaivannäköä. Se voi vaatia työaikojen muokkaamista tai harrastusten tärkeysjärjestykseen laittamista. 

Uniongelmista kielii päiväväsymys, vaikeus nukahtaa tai herääminen aamuyöllä. Hae apua, jos et yksin pärjää. Unilääkkeet eivät ole pitkäaikainen ratkaisu, on olemassa muitakin keinoja hoitaa huonoa unta. Jos et pärjää yksin, hae apua.  

Täältä löytyy faktaa unesta ja nukkumisesta: 

Unettomuus ja uni. Mitä jokaisen on hyvä tietää. 

Jos nukkuu pers homeessa kaksi yötä, niin lähteekö univelka? 

Miksi uni ei tule, jos menee nukkumaan tunnin aikaisemmin kuin tavallisesti? 

Sitä on taas näemmä valvottu! 

Täällä on pikkujippoja unen houkuttelemiseksi:

Oletko jo kokeillut parvekkeella nukkumista? 

Oletko kokeillut pysäytyssanaa? 

Oletko kokeillut ulkona nukkumista? Kun varmistat nämä 7 asiaa, yösi onnistuu. 

3.  Ajanhallinta liittyy kaikkeen tekemiseen.

Jos järjestät itsellesi liian kiireen elämän, et ehdi nukkua, et miettiä syömisiäsi, todennäköisesti liikuntakin jää. Elämä ei saa hoitua suorittaessa, pitää olla aikaa myös palautua

Jos olet "ihminen, joka ei osaa sanoa ei", stressaannut ja uuvut. Kaikin puolin huono tilanne elämäntapojen kannalta. Lopulta myös pään sisäisen elämän kannalta.

Sinun kiirettäsi ei kukaan muu korjaa kuin sinä itse. Työelämässä tähän pätee kolmen kohdan sääntö. Mutta kyllä tätä voi soveltaa myös kiireiset eläkeläiset

  • koita korjata tilanne esihenkilöiden (läheisten, huollettavien, ystävien...) kanssa
  • tee mitä kerkiät ja jätä raaásti loput tekemättä. Et kuitenkaan saa yksin maailmaa valmiiksi.
  • Jos ei edelliset auta, vaihda työpaikkaa oman hyvinvointisi nimissä. Tai vähennä tietoisesti kanssakäymistä liian vaativien ystävien kanssa.

4.  Ruokavalion pitää olla pääsääntöisesti terveellinen.

Haastetta tuo jo yllä mainittu nykyajan runsas tarjonta. Yleensä herkullisilta maistuviin ruokiin kuuluu rasvaa, sokeria ja suolaa. Ja näihin makuihin tottuu helposti.

Terveellisestä ruokavaliosta puhutaan ja kirjoitetaan paljon. Ennemminkin haasteena voi olla asiallisen ja faktoihin perustuvan tiedon seulominen runsauden keskeltä.

Virallisiin ravitsemussuosituksiin ja tutkimusnäyttöön perustuvaa tietoa terveellisestä syömisestä löytyy näistä:

Miltä näyttää päiväannos kalsiumia? 

Miltä näyttää päivän proteiiniannos? 

Kuinka paljon on puoli kiloa kasviksia? 

Mikä on paras välipalaproteiini? 

Superfoodia metsästä ja puutarhasta. Mikä tekee marjoista niin terveellisiä? 

Rypsiöljy ja 9 muuta vaihtoehtoa. Mitkä rasvat kuuluvat terveelliseen ruokavalioon? 

Sienestys on terveellistä – samoin sienet 

Miten lisätä hyvän HDL-kolesterolin määrää? Tee nämä 4+1 asiaa! 

Kasviksia ja vihanneksia kannattaa syödä 

Flavonoidit ja kotimaiset marjat 

Niin ruokavalion kuin muutenkin terveellisten elämäntapojen noudattaminen edellyttää joustavaa suhtautumista syömiseen ja ihan koko elämiseen. Tietoinen syöminen edellyttää muutaman niksin tietämistä ja ajatusten pitäminen ruuassa.

Lisää asiaa tietoisesta läsnäolosta ja joustavasta suhtautumista syömiseen voit lukea täältä:

Tietoisen syömisen harjoitus konvehtirasian avulla 

Kasvisten syönti ja muutkin terveelliset elämäntavat onnistuvat parhaiten löysin rantein, ilman turhaa säätämistä ja vaa´an kanssa heilumista. 

5.  Terveelliseen elämään kuuluu sopivasti liikuntaa.

Jotkut tykkää liikkumisesta luonnostaan, mutta eivät kaikki.

Mikäli joutuu pakottamaan itsensä liikkumaan esim. salille tai hölkkälenkille, pidemmän päälle tekeminen hiipuu. Uskoisin, että olet sen itsekin huomannut.

Siksi liikunnan tulisi olla itselle mieluista, tai voi sen ajatella vähiten epämieluisanakin. Kuinka vaan, kunhan liikkuu. Itsekin olen paremmin hyötyliikkuja ja lenkkeilen koska koira. Ja tiedän sen sopivassa määrin kuitenkin kannattavan.

Kun on seurattu painonpudotuksessa onnistuneita ja tavoitepainossa pysyneitä ihmisiä, yksi tärkeä yhdistävä tekijä heille on ollut liikunnan jääminen jokapäiväiseksi tavaksi. Eli liikuntaa olisi vaan pakko jossain määrin ja jollain tavalla harrastaa.

Liikuntasuositusten mukaan liikkua voi lyhyissä pätkissä, lajinsa saa valita itse. Kunhan välillä hengästyy, venyttelee ja muistaa välillä haastaa myös lihaskuntoa ja tasapainoa.

Hyötyliikunta on liikuntaa sekin, sillä kroppasi ei tiedä sitä, hikoiletko salilla vai käänteletkö kiviä puutarhassa.

Liikuntasuosituksista tarkemmin ja muutakin liikunta-asiaa voit lukea täältä:

Liikuntasuositukset - vinkkejä liikunnan ja liikkeen lisäämiseksi 

Tarkista nämä viisi kohtaa sauvakävelytekniikastasi

Mitä kuntoiluvälineitä kotiin? Löytyykö sinulta jo kaikki? 

Miten saa vähällä vaivalla lihaskunto- ja tasapainoharjoittelua normilenkkiin? Kolme hyväksi havaittua vinkkiä 

Ylistyspuhe kävelylle 

Näillä viidellä keinolla pidät elämäntapasi kunnossa. Ruokailussa puhutaan 80/20 -säännöstä. Terveellistä tulee olla 80% syömisistä kun epäterveellistä sallitaan 20%. Sama pätee myös muuhun elämiseen.

(Mutta ei sitten niin, että neljä päivää elät terveellisesti ja viidentenä vedät perskännit ja poltat kaksi askia tupakkaa) Kun otat järjen käteen joustavuuden kanssa, niin tuleehan siitä väkisinkin hyvä.

Yllä olevasta painikkeesta voit tilata sähköpostiisi ilmoituksen aina kun uusi blogi julkaistaan. En lähettele muita markkinointi- tai myyntiviestejä enkä tuki niillä sähköpostiasi.

Jos yhtään tykkäsit, niin jaa linkki ystävillesikin: